Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.



Valitusvirret, osa 14: Kenen on syy, jollei profeettojen? (29.9.2017)

11. Herra on pannut täytäntöön kiivautensa, vuodattanut vihansa hehkun; hän on sytyttänyt Siioniin tulen, joka on kuluttanut sen perustukset. (...)
13. Sen profeettain syntien tähden kävi näin, sen pappien pahain tekojen tähden, niiden, jotka siellä olivat vuodattaneet vanhurskaitten verta.
14. He harhailivat sokeina kaduilla, verellä tahrattuina, niin ettei voinut koskea heidän vaatteisiinsa.
15. "Väistykää! Saastainen!" huudettiin heistä. "Väistykää, väistykää, älkää koskeko!" Paettuaankin he yhä harhailivat; pakanain seassa sanottiin: "Eivät he saa kauemmin asustaa täällä."
16. Herran kasvot ovat hajottaneet heidät, hän ei heihin enää katso. Papeista ei välitetty, vanhimpia ei armahdettu.
17. Vieläkin me, silmät rauenneina, turhaan odotimme apua; tähystyspaikastamme me tähyilimme kansaa, josta ei pelastusta tullut.
18. Meidän askeleitamme vaanittiin, niin ettemme voineet kulkea kaduillamme. Meidän loppumme lähestyi, päivämme täyttyivät – niin, loppumme tuli. (Val. 4:11-18)

Suurin osa tuhon syystä lankeaa pappien ja profeettojen kannettavaksi. Julistajat olisivat voineet kääntää kansansa kohtalon, jos he vain olisivat paljastaneet sen synnit. Niin voisi tapahtua meidänkin maassamme ja kirkossamme.

Sen sijaan papit ja profeetat olivat julistaneet Juudan kansalle vain positiivisia asioita: kyllä rauha säilyy, ei vihollinen hyökkää kimppuumme. Ei Herra anna kenenkään tuhota omaa temppeliään. Kaikki tuo oli ollut petosta ja harhaa (2:14). Ja lopputulos oli se, ettei kansa myöntänyt tehneensä syntiä ja tarvitsevansa armoa. Lopulta tuli päivä, jolloin Herran kärsivällisyys loppui ja hän jätti kansansa vihollisen käsiin.

Miten on meidän aikanamme? Saarnaavatko meidän pappimme ja profeettamme synnistä sillä tavalla, että kansa pelästyy ja tekee parannuksen? Vai julistavatko he ihmisille vain halpaa armoa, jota kukaan ei tarvitse?

Edelliset