Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.



Valitusvirret, osa 10: Toivo toivottomuuden keskellä (1.9.2017)

21. Tämän minä painan sydämeeni, sen tähden minä toivon.
22. Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:
23. se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.
24. Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sen tähden minä panen toivoni häneen.
25. Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.
26. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.
27. Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan.
28. Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut.
29. Laskekoon suunsa tomuun - ehkä on vielä toivoa.
30. Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä.
31. Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti;
32. vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa.
33. Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia. (Val. 3:21-33)

Onko missään koko Raamatussa tämän ihanampaa kohtaa? Ihminen, jolle Jumala on tehnyt kauheita, uskoo ja luottaa häneen siitä huolimatta. Luvun alku oli täynnä synkkiä sanoja. Yhtäkkiä sävel kuitenkin vaihtuu mollista duuriin – vaikka tilanne ei ole muuttunut miksikään. Kärsijä on vain löytänyt uskon näkökulman ja muistanut Jumalan lupaukset.

Nyt Jeremia siis ymmärtää, etteivät Herran armo ja uskollisuus ole miksikään muuttuneet. Ne ovat olleet aina olemassa ja tulevat aina olemaan. Herra, joka on hävittänyt kansansa ja kaupunkinsa (ja Poikansa!) on kuitenkin hyvä, koska hänellä on hyvä päämäärä. Hänen antamallaan kärsimyksellä on tarkoitus!

Näin uskoi Jeesus ristillä. Viimeisiksi sanoikseen hän jätti henkensä Isänsä käsiin, psalmeja lainaten. Sillä tavalla hän osoitti uskovansa Jumalan sanaan ja hänen lupauksiinsa – Jumalan hylkäämänäkin.

Edelliset