Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.

Kuninkaasi tulee nöyränä – tänäkin vuonna (22.11.2016)

Ainoa kerta, kun Jeesusta juhlittiin julkisesti kuninkaana, oli se kerta, kun hän ratsasti aasin selässä Jerusalemiin. Edellisenä päivänä Jerikossa Jeesus oli myöntänyt Bartimeukselle olevansa Daavidin Poika, ja koko kansa oli saanut sen kuulla. Ilmeisesti asia ei ollut siihen asti ollut yleisesti tiedossa (Joh.7:41,52).

Ajopelihän on yleensä miehille tärkeä asia; joskus se tuntuu jopa ratkaisevan heidän paikkansa nokkimisjärjestyksessä. Jos Jeesus olisi saapunut Jerusalemiin maan parhaimman nelivaljakon vetämissä vaunuissa, olisi hän antanut kansalleen aivan toisenlaisen viestin kuin hän nyt antoi. Silloin hän olisi tullut kansansa palveltavaksi, ei sitä palvelemaan. Hänen esi-isänsä 32. polvessa, kuningas Daavid, oli hänkin aina ratsastanut aasilla. Niin piti siis Daavidin Pojankin tehdä.

Jeesus halusi ajopelikseen nimenomaan varsan, jonka selässä ei vielä ollut istuttu. Ratsastajaan tottumaton varsa on yleensä vaikeasti ohjattava eläin, eikä sitä viedäkään suoraa päätä väkijoukon keskelle. Tämä nuori aasi kuitenkin totteli Jeesusta kuin unelma. Taas yksi näyte siitä, miten Jeesus hallitsee luontoa kuten Luoja ainakin.

Aasi on matala eläin, joten ratsastajan jalat roikkuvat melkein maassa kiinni. Kukaan ei näytä kovin ylväältä ja korskealta sen selässä istuessaan. Mistä opetuslapset siis keksivät ruveta kasaamaan vaatteitaan aasinvarsan selkään? Mikä oli se merkki, joka avasi heidän silmänsä? Varmaan se profeetta Sakarian ennustus kuninkaasta, joka tulee Tytär Siionin luon aasinvarsan selässä (Sak. 9:9). Jeesus ei sanonut ääneen olevansa kuningas, mutta asia oli tullut selväksi tätä kautta.

Sitten alkoi jo kansakin levittää vaatteitaan maantielle. Sitä ei kukaan ajatellut, että arvokas päällysviitta saattaisi mennä pilalle, kun sekä aasi että väkijoukko tallustelivat sen päällä kivisellä tiellä. Mutta ihmiset tajusivat: Messias-kuningas on todella ratsastamassa kaupunkiinsa! Nyt hän tulee – 600 vuoden odotuksen jälkeen! Minäkin haluan osallistua hänen juhlintaansa!

Yhtäkkiä kansa alkoi laulaa psalmia 118. Sitä laulettiin yleensä pääsiäisen aikaan, kun mentiin temppeliin uhraamaan uhreja. Hoosianna tarkoittaa: Oi Herra auta! Kyseessä oli kuningaspsalmi, joka sopi erinomaisen hyvin tuohon tilanteeseen. Jeesus-kuningashan saapui auttamaan kansaansa, suorastaan antamaan itsensä uhriksi sen puolesta. Siksi hän ratsasti temppeliin Jerusalemiin saavuttuaan.

Ystäväni, oletko huomannut, että Herra antaa meille usein joulun alla jonkin "adventtisurun". Ehkä hän on antanut jotain sellaista sinullekin tänä vuonna. Muistaisitko sinä muuten huutaa hänelle hoosianna-huutoa: "Oi Herra auta!" Sehän on paras rukous, millä voit ottaa Herrasi vastaan tänäkin vuonna.

Joskus Herran on sallittava sekin, että me lankeamme johonkin kauheaan "adventtisyntiin". Silloin emme voi unohtaa, mitä tekemään Vapahtaja on tähän maailmaan tullut. Paras joululahjamme on syntien anteeksisaaminen, ja sen vastaanottamista meidän pitää harjoitella jo adventtina.

Psalmin 118 ennustus toteutui seuraavalla viikolla kirjaimellisesti. Jeesuksesta tuli sekä uhri että kuningas. Viiden päivän kuluttua hänet kruunattiin juutalaisten kuninkaaksi piikkikruunulla. Mutta seuraavan kerran, kun Jeesus saapuu tänne maan päälle, hänellä on kultakruunu päässään ja hän istuu hevosen selässä (Ilm. 6:2). Eikä siihen ole enää pitkä aika.

Edelliset