Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.

Viime hetkellä taivaan ovesta (19.6.2016)

Tämä tapahtui viime työkaudellani Japanissa ollessani Koben raamattukoulussa opettajana. Ilosanomapiirin iltakurssille tuli eräs Japanissa asuva, mutta syntyperältään korealainen rouva tyttärensä kanssa, kutsutaan häntä tässä vaikkapa Taka-saniksi. (Näitä Japanissa asuvia korealaisia on pari miljoonaa henkiä. He tulivat tai heidät tuotiin sinne töihin, kun Korea oli Japanin miehittämä maa.)

Taka-san oli saanut jostain käsiinsä raamattukoulun lehden ja lukenut siitä meikäläisen kirjoittaman pienen jutun. Sen luettuaan hän oli päättänyt, että tuota opettajaa hän kyllä lähtee kuuntelemaan ja ottaa mukaansa 25-vuotiaan tyttärensäkin. Äiti ja tytär alkoivat siis käydä tiistai-illan ilosanomapiireissä, jotka olivat kaikille avoimia.

Takan perhe oli kuulunut vuosikymmenet Pohjois-Korean kannattajiin. Lapset oli lähetetty vasemmistolaisiin kouluihin, ja vanhemmat olivat olleet kommunistien toimistossa työssä. Taka-san oli tehnyt kaksi matkaa Pohjois-Koreaan, mutta siellä hänen mieleensä oli iskenyt epäilys: onko tuo maa kuitenkaan mikään paratiisi? Vasta kuusikymppisenä Taka-san oli löytänyt tiensä luterilaiseen kirkkoon, jossa hänet oli kastettu. Hän oli 66-vuotias tullessaan raamattukouluun.

Tunsimme Taka-sanin kanssa olevamme sukulaissieluja, koska molemmat olemme suuren perheen isosiskoja. Sain melkein heti rukousaiheekseni Taka-sanin 86-vuotiaan äidin, joka sairasti syöpää. Kuolema ei ollut enää kaukana, mutta mummolle ei kelvannut avuksi mikään muu kuin uskonto buddhalaisuus. Rukoilimme raamattukoulussa, että tuo vanha korealaisnainen uskoisi Jeesukseen ja ottaisi kasteen ennen kuolemaansa.

Ettepä arvaa, mitä sitten tapahtui. Eräänä tiistai-iltana Taka-san saapui ilosanomapiiriin silmät ilosta loistaen ja kertoi meille tällaisen jutun: hänen äitinsä, harras buddhalainen, joka siihen asti oli vastustanut kristinuskoa kynsin ja hampain, oli kastettu sinä samaisena päivänä kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Kun hän oli aamulla oksentanut verta, oli Taka-san mennyt hädissään koputtamaan lähimmän kirkon ovea. Hänellä ei ollut aavistustakaan, minkä sortin kirkko se oli. Sen hän tiesi, että se on protestanttinen, ja että papinrouva on opiskellut Koben raamattukoulussa.

Pappi oli ymmärtänyt Taka-sanin hädän ja lähtenyt hänen mukaansa. Hän oli istahtanut mummon viereen ja alkanut kysellä tämän kristillistä tietämystä. Eihän se kovin syvällinen ollut, mutta jotain mummo sentään Jeesuksesta tiesi. Haluaisiko hän siis päästä kasteen kautta Jumalan lapseksi? Jos hänet kastetaan, ei hänen tarvitse kantaa yksin murheitaan, vaan Jeesus on hänen vierellään ja antaa hänen sydämeensä rauhan.

Kaikkien yllätykseksi oli mummo vastannut papin kysymykseen myöntävästi. Japanissa on äärimmäisen harvinaista, että vanha ihminen vaihtaa uskontoa. Ilmeisesti tyttären ja lapsenlapsen todistus ja rukoukset olivat tehneet mummoon vaikutuksen. Edellisellä viikolla hän oli myöntänyt tyttärelleen pettyneensä buddhalaisuuteen. Mistään temppelistä hän ei ollut apua saanut, vaikka monta niitä hän oli kiertänyt ja ostanut jokaisesta mukaansa talismaanin.

Sen jälkeen vanhus oli lausunut uskontunnustuksen papin perässä. Taka-san oli tuonut keittiöstä kupilla vettä ja niin pappi oli sitten kastanut mummon siinä sohvalla kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Paikalla oli ollut papinrouva ja Taka-sanin nuorin sisar, joka ei ole kristitty, mutta oli hyväksynyt äitinsä kasteen täydestä sydämestään.

Mummon asunto oli kuulemma ollut aina täynnä epäjumalia ja niiden alttareita. "Mitä me niillä teemme?" kysyi Taka-san minulta. "Sano äidillesi, että eiväthän ne ole häntä auttaneet - sama siis heittää ne menemäänkin", neuvoin. "Puhu nyt kuitenkin äidillesi enemmän syntien anteeksiantamuksesta ja iankaikkisesta elämästä", neuvoin vielä.

Sinä iltana pidimme raamattukoulussa ilosanomapiirin Matteuksen kutsumisesta. Tajusimme, että Jeesus pysähtyi tuon korealaismummon sairasvuoteen viereen ihan yhtä yllättäen kuin Matteuksen työpöydän eteen. Samanlainen yksipuolinen armo heitä kohtasi kumpaistakin.

Mummo eli vielä kuukauden kasteensa jälkeen. Hän luopui silmää räpäyttämättä kaikista kotijumalistaan, joihin oli koko ikänsä turvautunut. Liikuttavasti hän pyysi lapsenlapseltaan, siltä nuorelta naiselta joka kävi ilosanomapiirissä: "Laula minulle Jeesuksesta!" Toinenkin ihme tapahtui: kaikki mummon seitsemän lasta suostuivat pienen väittelyn jälkeen siihen, että hautajaiset pidettäisiin kristillisessä kirkossa kristillisin menoin.

Edelliset