Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.

Mikä kuuluu Jumalalle, mikä valtiolle? (4.6.2016)

(Nimikkolähetin "Sana sunnuntaiksi" Iisalmen Sanomissa 90-luvulla)

Jo Jeesuksen aikana oli epäselvää, miten vallanpitäjiin tulisi suhtautua. Palestiina oli miehitetty valtio, jonka hallitsija asui Roomassa. Samaisen keisarin vihollisena Jeesus tultaisiin kohta lyömään ristille, ja keisarin sotilaat toimisivat pyöveleinä. Sen jälkeen Rooman keisarit vainoaisivat kristillistä kirkkoa kolme vuosisataa…

Kaiken tämän tietäen Jeesus sanoi seuraajilleen: "Antakaa Jumalalle, mikä Jumalan on ja keisarille, mikä keisarin on." (Mk. 12:17). Toisin sanoen: maksakaa veronne rehellisesti, sillä veroraha kuuluu valtiolle. Verojen kiertäminen on köyhiltä varastamista, sillä valtiohan pitää heistä huolta. Valtio rakentaa tiet, koulut ja sairaalat, varjelee poliisilaitoksen avulla ihmisten turvallisuutta ja omaisuutta, ja armeijan avulla maan itsenäisyyttä. Siksi keisarille on maksettava veroja, vaikka hän olisi tyrannikin. Huonokin hallitsija on näet parempi kuin ei ollenkaan hallitsijaa.

On kuitenkin olemassa jotain, mitä valtiolle ja vallanpitäjälle ei saa antaa, ja se on usko. Vain Jumala saa olla uskomme kohteena. Valitettavasti tämän nyrkkisäännön noudattaminen ei ole aina niin yksinkertaista. Aika ajoin ilmestyy maoja, hitlereitä ja stalineja, jotka eivät tyydy olemaan hallitsijoita, vaan tahtovat päästä jumalan asemaan. Heitä on kirkon ja kristittyjen vastustettava silloin, kun he tahtovat tehdä tyhjäksi Raamatun sanan.

Jumalan totteleminen silloin, kun valtio on eri mieltä, ei ole ongelmatonta edes täällä meidän kotoisessa Suomessammekaan. Eikö kirkko vaiennut vuosikymmenien ajan vähimpien veljien kärsimyksistä itärajan takana - Suomen ulkopoliittisen aseman nimissä? Oliko se Jumalan edessä oikein? Jeesushan sanoo, että se mikä on jätetty tekemättä vähimmille veljille, on jätetty tekemättä hänelle itselleen. Oliko oikein, että Raamattujen vieminen rajan taakse leimattiin rikolliseksi puuhaksi, vaikka Jeesus itse käski viedä Sanaansa maan ääriin asti?

Jotkut meistä iisalmelaisista muistamme ehkä erään surkuhupaisen tapauksen 70-luvulta. Romaniasta oli tullut vieraita kertomaan vainotun kirkon kärsimyksistä. Heille oli järjestetty tilaisuuksia eri seurakuntiin ympäri Suomea. Sitten tapahtui hämmästyttävä asia: presidentin kansliasta lähetettiin kirje tuomiokapituleihin: romanialaisia ei saa ottaa vastaan Suomen ulkopoliittisen aseman tähden. Tämähän on kouluesimerkki siitä, miten valtio sekaantuu asiaan, joka ei sille kuulu. Kirkon pitää saada päättää itse, ketä se kutsuu saarnatuoliin ja ketä ei.

Useimmat seurakunnat käännyttivät romanialaiset vieraat oveltaan pois, eivätkä antaneet Jumalalle sitä, mikä Jumalan on. Mutta ei Iisalmi! Meidän kirkkoherrallamme Heikki Riihijärvellä oli selkärankaa kuunnella Jumalaa enemmän kuin presidentin kansliaa.

Näinä lopun aikoina ennen Jeesuksen paluuta on yhä vaikeampi antaa valtiolle ja Jumalalle oma osuutensa. Kun Antikristus tulee, hän vaatii ihmisiltä täydellistä kuuliaisuutta myös uskon asioissa. Siksi meidän kristittyjen pitää opetella jo tänä päivänä riippumaan kiinni Jumalan sanassa ja olla antamatta siitä tuumaakaan periksi.

Tänä päivänä minun on siis annettava esivallalle (so. valtiolle, työnantajalle, vanhemmille ja opettajille) se mikä heille kuuluu: kuuliaisuus ja palvelu. Rakkaalle Jeesukselleni minun on annettava se, mikä hänelle kuuluu: usko ja luottamus - tulipa siitä minulle millaisia seurauksia hyvänsä.

Edelliset