Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.

Hopealanka katkeaa/Saarnaaja 12:1-8 (27.4.2016)

1. Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: 2. "Nämä eivät minua miellytä"; ennen kuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palaavat sateen jälkeenkin, 3. jolloin huoneen vartijat vapisevat ja voiman miehet käyvät koukkuisiksi ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin, ja ikkunoista kurkistelijat jäävät pimeään, 4. ja kadulle vievät ovet sulkeutuvat ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät.

5. Myös peljätään mäkiä, ja tiellä on kauhuja, ja mantelipuu kukkii, ja heinäsirkka kulkee kankeasti, ja kapriisinnuppu on tehoton; sillä ihminen menee iankaikkiseen majaansa, ja valittajat kiertelevät kaduilla - 6. ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy ja vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon. 7. Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. 8. Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja; kaikki on turhuutta!

Nuoruudessa on iloittava, koska vanhuudessa ei voi iloita. Nuoruus ja aamurusko ovat kyllä turhuutta, mutta eivät vielä varsinaisia pahoja päiviä, jotka eivät ihmistä miellytä (1-2). Luojaa on muistettava nuoruudessa - mutta entä vanhuudessa sitten? Käykö Jumalaan uskominen Saarnaajan mielestä vanhuudessa aina vain vaikeammaksi? Yleisuskonnollisen jumalan kyseessä ollessa varmasti niin tapahtuukin.

Runo vanhuudesta. Saarnaajan runo vanhuudesta on kaunis, mutta surullinen. Siinä ei ole toivon sävyä. Saarnaaja puhuu vertauskuvin. Hän vertaa näköaistia aurinkoon, kuuhun ja tähtiin, lihaksia huoneen vartijoihin, hampaita jauhajanaisiin, korvia oviin, hiuksia mantelipuun kukkiin. Kuva kankeasti kulkevasta heinäsirkasta puhuu omasta puolestaan. Sitten tulee kuolema. Elämä on ohut kuin lanka ja arvokas kuin kulta, mutta kerran hopealanka katkeaa ja kultamaljakin särkyy.

Henki palaa Jumalan tykö. "Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin" (7). Onko Saarnaajalla siis kuitenkin ylösnousemususko? Ei ole. Pakanatkin uskovat sielun kuolemattomuuteen; siinä uskossa ei vielä ole mitään raamatullista eikä kristillistä.

Raamattu opettaa kuolleitten ylösnousemusta: sitä, että ruumiskin herää henkiin viimeisenä päivänä (1 Kor. 15). Jeesuksen ylösnousemus on meidän oman ylösnousemuksemme takeena ja toivomme perustana.

Jos Saarnaaja uskoisi Raamatun Jumalaan, hän ei lopettaisi kirjaansa siihen millä hän sen aloitti: turhuuksien turhuuteen (8). Hän tietäisi, että tämä Jumalan lupaus on aivan totta: "Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan." (Jes. 46:4)

Edelliset