Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.

Nuoruus ja aamurusko/Saarnaaja 11 (20.4.2016)

1. Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen. 2. Anna osa seitsemälle, kahdeksallekin, sillä et tiedä, mitä onnettomuutta voi tulla maahan. 3. Jos pilvet tulevat täyteen sadetta, valavat ne sen maahan. Ja jos puu kaatuu etelää kohti tai pohjoista, niin mihin paikkaan puu kaatui, siihen se jää. 4. Joka tuulta tarkkaa, ei kylvä; ja joka pilviä pälyy, ei leikkaa.

5. Niinkuin et tiedä tuulen teitä etkä luitten rakentumista raskaana olevan kohdussa, niin et myöskään tiedä Jumalan tekoja, hänen, joka kaikki tekee. 6. Kylvä siemenesi aamulla äläkä hellitä kättäsi ehtoollakaan; sillä et tiedä, tuoko onnistuu vai tämä vai onko kumpikin yhtä hyvä. 7. Suloinen on valo, ja silmille tekee hyvää nähdä aurinkoa.

8. Niin, jos ihminen elää vuosia paljonkin, iloitkoon hän niistä kaikista, mutta muistakoon pimeitä päiviä, sillä niitä tulee paljon. Kaikki, mikä tulee, on turhuutta. 9. Iloitse, nuorukainen, nuoruudessasi, ja sydämesi ilahduttakoon sinua nuoruusikäsi päivinä. Vaella sydämesi teitä ja silmiesi halun mukaan; mutta tiedä: Jumala tuo sinut tuomiolle kaikesta tästä. 10. Karkota suru sydämestäsi ja torju kärsimys ruumiistasi, sillä nuoruus ja aamurusko ovat turhuutta.

Luvun alkuosassa jatkuvat sananlaskujen tapaiset elämänohjeet. Luvun loppuosassa palataan turhuuus-teemaan. Saarnaaja valmistautuu päättämään kirjansa. Viimeiseksi hän puhuu eri ikäkausista: nuoruudesta ja vanhuudesta (luku 12).

Auta lähimmäistäsi - mutta mistä syystä? "Lähetä leipäsi vetten yli; anna osasi seitsemälle, kahdeksallekin..." (1-2). Näitä rivejä lukiessa näyttää ensimmäistä kertaa siltä, kuin Saarnaaja olisi vihdoin huomannut kärsivän lähimmäisen elemassaolon. Mutta sitten seuraa jatko, joka paljastaa hänen vaikuttimensa: leipää on lähetettävä veden taakse siksi, että se palaa ennemmin tai myöhemmin lahjoittajan omaan aittaan. Seitsemälle, kahdeksalle jakeleminen on taas selustan turvaamista pahan päivän varalle.

Kuinka moni ihminen tekeekään vähäiset hyvät tekonsa vääristä motiiveista: itsensä, oman maineensa, perheensä ja etunsa vuoksi! Eivätkö näin toimi kokonaiset kansakunnat esimerkiksi kehitysyhteistyövaroja jaellessaan?

Paavali sanoo: "Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhien ravinnoksi... mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi." (1 Kor. 13:3)

Nuoruus on turhuutta. Saarnaaja puhuu luvussa 11 nuoruuden ilosta, mutta jotenkin hänen sanansa eivät kuulosta iloisilta. Nuoruudessa on iloittava, sydämen teitä saa kulkea ja silmien halua noudattaa. Suru ja kärsimys pitää karkottaa kauas - mutta kaikki tämä on silti turhuutta. Jumala tuomitsee Saarnaajan suositteleman "nuoruuden ilon", ei viimeisellä tuomiolla - siitä ei Saarnaaja mitään tiedä - vaan lähettämällä ihmiselle pimeitä päiviä roppakaupalla.

Miten toisenlainen onkaan Paavalin käsitys ilosta. "Iloitkaa aina Herrassa", näin hän kehottaa (Fil. 4:4). Herrassa voi iloita pimeinäkin päivinä, koska hän on edeltä kulkenut pimeyden läpi ja pysyy pimeydessä meidän lähellämme.

Edelliset