Viikon juttu
Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.
Kaikella on määräaika/Saarnaaja 3:1-13 (27.11.2015)
1. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. 2. Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus. 3. Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa. 4. Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä. 5. Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä. 6. Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois. 7. Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua. 8. Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.
9. Mitä hyötyä on työntekijällä siitä, mistä hän näkee vaivaa? 10. Minä olen katsonut sitä työtä, minkä Jumala on antanut ihmislapsille, heidän sillä itseään rasittaaksensa. 11. Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua. 12. Minä tulin tietämään, ettei heillä ole muuta onnea kuin iloita ja tehdä hyvää eläessänsä. 13. Mutta jokaiselle ihmiselle on sekin, että hän syö ja juo ja nauttii hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, Jumalan lahja.
Saarnaajan viisaudesta ja lahjakkuudesta on osoituksena tämä kaunis runo, jonka säkeisiin lukemattomat ihmiset ovat jonkinlaisen haikeuden vallassa elämäänsä peilanneet. Ihmisen sydämessä asuu Jumalan sinne asettama iankaikkisuuden kaipuu (11), ja kuitenkin hän joutuu kokemaan, ettei hänellä ole mitään pysyvää. Onnettomuus loppuu aikanaan - mutta niin loppuu myös onni. Runosta jää päällimmäiseksi surullinen tunnelma.
Kun aika oli täytetty. Jeesuksen mukana tuli maailmaan ihan uudenlainen aika (sille on olemassa kreikan kielessä oma sanansakin, "kairos"). Ajaton, iankaikkinen Jumala astui silloin sisälle ihmisten aikaan eli historiaan. Jeesuksenkin elämää voi peilata Saarnaajan runoon: Jeesus syntyi ja kuoli, hänet surmattiin mutta hän parantui, hän purki rakentaakseen, hän itki ja nauroi kuin ihminen, hän valitti Getsemanessa, hän vaikeni ja hän puhui...
Jeesus ei kuitenkaan koskaan heittänyt kiveä, vaan asettui itse tietyssä mielessä kivitettäväksi (Joh. 8:1-11). Kun hän repi istutuksen, se oli vain sellainen istutus jota hänen taivaallinen Isänsä ei ollut istuttanut (Matt. 15:13). Hän sai ihmisen viskaamaan pois sellaista, mitä tämä oli pitänyt epäjumalanaan, kuten Sakkeuksen rakkaat rahansa (Luuk. 19:1-10). Jeesus rakasti, ei vihannut - rakasti jopa niitäkin, jotka häntä vihasivat.
Aika loppuu kerran. Kerran tulee aika, jolloin aikaa ei enää ole (Ilm. 10:6). Silloin alkaa istuttamisen ja rakentamisen "tila", täydellisen tuntemisen ja tunnetuksi tulemisen "tila". Se on puhumisen, rakastamisen, rauhan "tila", ja sen alkaessa Jumala pyyhkii kaikki kyyneleet minun silmistäni.
Mutta jo nyt, surun ja ilon aikojen vaihdellessa, minulla on Jeesuksessa kaikki se, mikä Saarnaajan runossa on positiivista. Kuolema muuttuu voitoksi, surmaaminen parantamiseksi, purkaminen rakentamiseksi (1 Kor. 13:12). Poisviskaajasta tulee Jeesuksessa rikas ja itkevästä autuas (Ilm. 21:4).
Edelliset
- Tuska ja epätoivo/Saarnaaja 2:17-26 (19.11.2015)
- Itseänsä toteuttava ihminen/Saarnaaja 2:1-16 (11.11.2015)
- Viisaus on tuulen tavoittelemista/Saarnaaja 1:12-18 (4.11.2015)
- Turhuuksien turhuus/Saarnaaja 1:2-11 (27.10.2015)
- Johdanto Saarnaajan kirjaan (19.10.2015)
- Elämän tarkoitus on päästä kotiin – Eijiroon tarina, osa 2 (12.10.2015)
- Mikä on kärsimyksen tarkoitus? Eijiroon tarina, osa 1 (5.10.2015)
- Jaakob ja pojat: Vanha isä menettää kaiken (26.9.2015)
- Joosef ja hänen veljensä: Sisaruskateuden kirot (19.9.2015)
- Lisää...