Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.

Tuska ja epätoivo/Saarnaaja 2:17-26 (19.11.2015)

17. Niin minä kyllästyin elämään, sillä minusta oli pahaa se, mikä tapahtuu auringon alla, koskapa kaikki on turhuutta ja tuulen tavoittelua. 18. Ja minä kyllästyin kaikkeen vaivannäkööni, jolla olin vaivannut itseäni auringon alla, koska minun täytyy se jättää ihmiselle, joka tulee minun jälkeeni. 9. Ja kuka tietää, onko hän viisas vai tyhmä? Mutta hallitsemaan hän tulee kaikkia minun vaivannäköni hedelmiä, joiden tähden minä olen vaivannut itseäni ja ollut viisas auringon alla. Tämäkin on turhuutta. 20. Niin minä annoin sydämeni vaipua epätoivoon kaikesta vaivannäöstäni, jolla olin vaivannut itseäni auringon alla.

21. Sillä niin on: ihmisen, joka on vaivaa nähnyt toimien viisaudella, tiedolla ja kunnolla, täytyy antaa kaikki ihmiselle, joka ei ole siitä vaivaa nähnyt, hänen osaksensa. Sekin on turhuutta ja on suuri onnettomuus. 22. Sillä mitä saa ihminen kaikesta vaivannäöstänsä ja sydämensä pyrkimyksestä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla? 23. Ovathan kaikki hänen päivänsä pelkkää tuskaa ja hänen työnsä surua, eikä yölläkään hänen sydämensä saa lepoa. Tämäkin on turhuutta.

24. Ei ole ihmisellä muuta onnea kuin syödä ja juoda ja antaa sielunsa nauttia hyvää vaivannäkönsä ohessa; mutta minä tulin näkemään, että sekin tulee Jumalan kädestä. 25. - "Sillä kuka voi syödä ja kuka nauttia ilman minua?" - 26. Sillä hän antaa ihmiselle, joka on hänelle otollinen, viisautta, tietoa ja iloa; mutta syntiselle hän antaa työksi koota ja kartuttaa annettavaksi sille, joka on otollinen Jumalalle. Sekin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.

Ihminen, jolla olisi kaikki edellytykset elää onnellista elämää, vaipuukin epätoivoon. Kyllästyy elämään (17-18). Kyllästyy kokoamaan omaisuutta toiselle, omalle jälkeläiselleen (18-19). Kyllästyy työhön ja toimintaan. Perinnön jättäminen, joka on normaalioloissa isälle iso ilo, onkin Saarnaajalle turhuus ja suuri onnettomuus (21). Saarnaajan ylelliset päivät ovat pelkkää tuskaa ja yöt levottomuutta (23). Miksi?

Kaksi saarnaajaa. Jos Saarnaaja todella oli kuninkaana Jerusalemissa, hän oli Jeesuksen esi-isä (1:1). Molemmat olivat Daavidin poikia. Myös Jeesus ratsasti kerran kuninkaana Jerusalemiin, vaikkakin aasin selässä. Myös Jeesus oli saarnaaja - mutta miten erilaista olikaan hänen julistuksensa kuin Saarnaajan kirjan julistus!

Tällä kertaa käymme läpi Saarnaajan kirjan vertaamalla kohta kohdalta toisiinsa näitä kahta saarnaajaa ja kuningasta. Ehkä tämä näkökulma voi avata meille uusia oivalluksia sekä Jeesuksesta että Saarnaajasta.

Jeesuksen saarna. Jeesus ei koskaan puhunut kuten Saarnaaja. Hän ei kyllästynyt elämäänsä, vaikka se todella tarjosi hänelle vai tuskaa ja surua. Hän keräsi perintöä nimenomaan muille, ei itselleen. Jeesus ei kysynyt: "Mitä minä vaivannäöstäni saan", vaan: "Mitä toiset siitä saavat?"

Saarnaajalle ei jäänyt muuta onnea kuin syöminen, juominen ja nautinto (24). Jeesus sanoi: "Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon." (Joh. 4:34) Ja: "Älkää hankkiko sitä ruokaa joka katoaa, vaan sitä ruokaa joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään." (Joh. 6:27)

Edelliset