Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.

Jaakob ja Lea: Mustasukkaisuuden tuskat (12.9.2015)

Kilpailu sisarusten välillä. Labanin tytär Lea alkoi olla jo ohi naimaiän, mutta kukaan ei ollut vielä pyytänyt häntä vaimokseen. Tytöllä oli lempeät silmät (vanha käännös sanoo niitä "sameiksi"). Ehkä hän sairasti trakooma-nimistä silmäsairautta, joka vaikuttaa epäedullisesti ulkonäköön.

Lea muisti sen päivän, kun pikkusisko Raakel tuli silmät säteillen paimenesta kotiin vieraan miehen kanssa. Mies, Jaakob-serkku, jäi heille asumaan. Lea ei voinut mitään sille, että hän itsekin rakastui tuohon miellyttävään mieheen, jota hän joutui näkemään joka päivä. Avioliitosta pikkusiskon kanssa sovittiin kuitenkin nopeasti. Lea tunsi itsensä syrjäytetyksi, sillä maan tavan mukaan vanhempi tytär olisi pitänyt naittaa ensiksi. Miten paljon komplekseja saattaakaan vähemmän kaunis sisar saada kauniimman sisarensa varjossa!

Kun hääpäivä sitten seitsemän vuoden kuluttua alkoi lähestyä, tuli isä-Laban ehdottamaan salaa vanhemmalle tyttärelleen, että tästä tehtäisiinkin morsian. Lealla ei ollut mitään sitä vastaan. Ei, hänhän uskoi, kuten niin moni nainen on historian kuluessa uskonut, että mies kyllä rakastuu häneen, kun hän ensin antautuu miehelle.

Raakel suljettiin johonkin laitumen perimmäiseen vajaan pönkkien taakse, niin ettei hänen itkunsa kuulunut häävieraiden korviin. Lea näki varmaan sisarensa kyynelet ja tajusi hänen tuskansa, mutta halusi itsepäisesti päästä Jaakobin vaimoksi. Luuliko hän tosiaan, että tällaisella avioliitolla voisi olla onnistumisen mahdollisuuksia?

Ja niin koitti sitten hääyö. Lea ei sanonut Jaakobille, kuka hän oli. Itse asiassa hän ei sanonut tälle sanaakaan koko yönä. Lea pelkäsi aamun valoa, pelkäsi ja kuitenkin toivoi, että mies olisi yön kuluessa rakastunut häneen. Se toive murskaantui, kun Jaakob aamun valjettua tunnisti vierellään makaavan naisen. Sitä ilmettä Lea ei voinut koskaan unohtaa - sillä Jaakobin kasvot olivat täynnä pettymystä ja raivoa.

Jaakob valitti tilannetta apelleen: "Mitä oletkaan minulle tehnyt! Minähän palvelin sinua saadakseni Raakelin. Miksi sinä petit minua?" Mutta Laban vastasi: "Ei ole meillä päin tapana naittaa nuorempaa tytärtä ennen vanhempaa. Vietä nyt vain hääviikko loppuun tämän vanhemman kanssa, niin saat sitten palkaksi nuoremmankin, kunhan pysyt minun palveluksessani toiset seitsemän vuotta." (1. Moos. 29:25-27.)

Lea ei luovuta. Tällä tavalla Jaakobista tuli kahden naisen aviomies. Kun Herra huomasi, että Leaa syrjittiin, hän antoi tämän tulla raskaaksi. Kohta pyöri Lean jaloissa neljä pientä poikaa. Kun katsomme poikien nimiä, voimme nähdä vilahduksen äidin sydämeen. Lea oli oppinut kärsimyksen koulussa, että "Herra näkee lapsensa kurjuuden", että "Herra on kuullut" hänen huutonsa. Lea oppi myös "kiittämään Herraa", vaikka ei ollutkaan vielä saanut sitä, mitä sydän eniten kaipasi. Ja vielä monen vuoden kuluttua hän sanoi näin: "Jumala on antanut minulle hyvän lahjan. Nyt mieheni vihdoinkin pysyy minun luonani, sillä minä olen synnyttänyt hänelle kuusi poikaa".

Lea ei koskaan lakannut toivomasta. Vuosi kääntyi toiseksi, ja yhä hän odotti ja kaipasi miehensä rakkautta aivan samalla tavalla kuin avioliittonsa alkuaikoina. Rakkaus on sellaista: kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Oliko Lea säälittävä naisparka, joka haaskasi tunteensa väärään mieheen? Ei suinkaan - hänhän ylti suureen inhimilliseen suoritukseen. Vain harva jaksaa rakastaa yksipuolisesti, kuten hän jaksoi. Mitä Lea menetti jatkamalla itsepintaisesti lastensa isän rakastamista? Ei mitään. Mitä hän olisi menettänyt, jos olisi vihannut miestään? Oman elämänsä ja lastensa elämän.

40-vuotiaana kuoli pikkusisko Raakel synnytykseen. Vihdoin pääsi Lea rouvaksi talossaan. Kilpailu sisarusten väliltä lakkasi, ja aviomies asui hänen teltassaan. Varmaan Lea poti sisarensa kuoltua pahaa omaatuntoa ja toivoi, että olisi osannut odottaa Herran aikaa. Itse asiassa hän sai elää Jaakobin kanssa vielä kymmeniä vuosia ennen kuolemaansa.

Kumpi oli onnellisempi? Lea kuoli, ennen kuin perhe muutti Egyptiin. Tätä vaimoa varten Jaakob ei rakentanut rakkauden muistomerkkiä; sen sijaan hän hautasi hänet sukuhautaansa. Samaan Makpelan luolaan tahtoi mies itsekin päästä viimeiseen lepoonsa esi-isiensä ja Lean viereen.

Nyt kysymme: kumpi sisaruksista loppujen lopuksi oli onnellisempi: Raakelko, joka sai kokea suuren rakkauden? Vai Leako, joka sai elää miehensä kanssa vanhuuden seesteiset vuodet ja pääsi Messiaan esiäidiksi? Jätän tämän kysymyksen lukijan vastattavaksi.

Kun enkeli Gabriel tuli 2000 vuotta myöhemmin ilmoittamaan neitsyt Marialle Vapahtajan syntymästä, hän sanoi näin: "Hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti" (Luuk. 1:33*). Messias syntyi siis Jaakobin sukuun. Hän riippui ristillä voidakseen antaa anteeksi hänen perheensä - ja sinun perheesi - synnit. Mitä silloin enää merkitsi, että naiset olivat käyneet mustasukkaista sotaa miehensä päältä tulematta kumpikaan onnelliseksi? Mitä siitä, jos kerran he ja heidän lapsensa olivat saaneet kaiken keskellä uskon tulevaan Vapahtajaan ja pääsivät kaikki perille iankaikkiseen isänmaahan.

Kaksi naista ja yksi mies - mikä elämänikäinen tragedia! Ja kuitenkin Herra muutti Raakelin ja Lean elämän miinukset suuriksi plussiksi. Loppujen lopuksi heille oli lottovoitto, että heidät naitettiin Jaakobin sukuun. Entä jos he olisivat joutuneet jonkun epäjumalia palvovan miehen vaimoksi Harraniin! Lopputuloksesta käsin katsottuna Raakel ja Lea saivat molemmat elää siunatun elämän.

Kaikki me tahtoisimme elää siunatun elämän. Itse asiassa kaikki se onkin siunausta, mikä on viemässä meitä taivaaseen päin, tuntuipa se kuinka pahalta tahansa. Ja toisaalta taas kaikki se on kirousta, mikä on viemässä meitä poispäin taivaan tieltä, tuntuipa se kuinka ihanalta hyvänsä. Niin sinunkin kohdallasi, ystäväni.

(Sarja patriarkkojen perhe-elämästä on ilmestynyt aikaisemmin kristillisessä perhelehdessä. Lisää tästä aiheesta löydät Mailis Janatuisen kirjasta Nainen ja hänen miehensä, jonka 3. painos ilmestyy syksyllä 2015.)

Edelliset