Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.

Aabraham ja Saara: Rakkaus ja pettymys (13.8.2015)

Saara on Raamatun naisgallerian ehkä kaunein nainen. Hänellä oli elämässään suuri murhe: hedelmättömyys. Tuohon aikaan (n. 4000 vuotta sitten) oli naisen ihmisarvo lapsista kiinni. Saara tiesi miehensäkin toivovan poikaa, muttei voinut asiaa auttaa, sillä Herra itse oli sulkenut hänen kohtunsa.

Ehkä puolisot olivat yhdessä sopineet, että he tyytyisivät lapsettomuuteen mieluummin kuin moniavioisuuteen. Abrahamhan olisi ajan tavan mukaan voinut ottaa itselleen sivuvaimon. Hän kuitenkin tunsi Jumalan tahdon: "(Yksi) mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön (yhteen) vaimoon, ja he tulevat yhdeksi lihaksi" (1. Moos. 2:24*).

Eräänä päivänä Abraham tuli kotiin ja sanoi vaimolleen: "Pakkaa tavarasi, me lähdemme!" Vaimo oli yhtenä kysymysmerkkinä: "Mitä sinä höpiset, ukkoseni, minne luulet olevasi menossa?" Mies vastasi: "En tiedä, minne olemme menossa. Jumala on antanut käskyn ja luvannut antaa maan, jälkeläisiä ja siunauksen. Nyt meidän on vain toteltava häntä." Saara olisi ihan hyvin saattanut protestoida: "Kuules nyt ukkoseni, sinä olet kuvitellut kaiken!" Mutta ei, Herra oli antanut Abrahamille vaimon, joka osasi olla miehelleen alamainen eikä asettunut poikkiteloin Jumalan kutsun tielle. Lapsettomuuden tuska oli ehkä pakottanut hänet asettamaan asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen.

Rakas lukijani, sinullekin on annettu kärsimyksesi samasta syystä: että osaisit asettaa asiat tärkeysjärjestykseen. Että suostuisit hänen kutsuessaan lähtemään matkalle, jonka päämäärää et tunne.

Pettymys: Kun perille Kanaanin maahan oli selvitty, sieltä loppuikin yllättäen leipä. Ehkä heinäsirkat söivät sadon tai sateet jäivät tulematta. Siirtolaisten oli lähdettävä etsimään ruokaa itselleen ja karjalleen naapurimaasta Egyptistä.

Mutta pahempaa seurasi: Abraham pyysi vaimoaan esiintymään sisarenaan egyptiläisten edessä. Ehdotuksessa olikin totta toinen puoli, sillä puolisoilla oli yhteinen isä. Ehkä Saara oli alun perin suostunut miehensä ehdotukseen toivoen, ettei asia koskaan tulisi ajankohtaiseksi. Mutta nyt Abrahamin sanat särkivät hänen sydämensä: "Eikö hän välitä siitä, kenen sänkyyn minä joudun? Olen rakastanut ja palvellut häntä näin monta vuotta - tällä tavallako hän sen minulle nyt palkitsee?"

Uskon isä ei tuossa tilanteessa kyennyt uskomaan, että Jumala kyllä pystyy varjelemaan hänet egyptiläisiltä, jotka himoitsevat hänen kaunista vaimoaan. Rakas lukijani, miltä sinusta tuntuisi, jos miehesi tekisi tällaisen ehdotuksen? Vaarantaisi koskemattomuutesi ja kunniasi pelastaakseen oman nahkansa? Harvaa asiaa me naiset pidämme suuremmassa arvossa kuin sitä, että mies puolustaa meitä, vaikka sitten oman henkensä kaupalla.

Kävi juuri niin kuin Abraham oli ennustanutkin: egyptiläiset iskivät heti silmänsä Saaraan. Häntä ylistettiin faraolle ja pian hänet haettiinkin tämän palatsiin. Asia meni niin pitkälle, että farao otti Saaran haaremiinsa - toivottavasti ei nyt sentään vuoteeseensa (1. Moos. 12:19). Saaran ei auttanut muu kuin itkeä tuskaansa Jumalan edessä ja riippua kiinni hänen lupauksissaan.

Farao lahjoitti kauniin Saaran "veljelle" paljon karjaa ja orjia "myötäjäisinä". Sitten hoviväki alkoi kummallisesti sairastella, eikä siitä tullut loppua ollenkaan. Vihdoin farao osasi laskea yhteen yksi ynnä yksi ja karkotti Abrahamin vaimoineen pois maasta. Niin Jumala siis piti hänen puoliaan, kun miehestä ei kerran ollut sen tekijäksi.

Miten kauan Saaralta lie mennyt, ennen kuin hän selvisi pettymyksensä yli ja pystyi antamaan puolisolleen anteeksi? Ehkä vuosia. Mutta entäpä kun Aabraham teki saman tempun vielä uudemman kerran Kanaanin maassa (1. Moos. 20). Miten Saara koskaan kykeni antamaan sen hänelle anteeksi? Toista lankeemusta oli varmaan vielä vaikeampi sulattaa kuin ensimmäistä. Osoittihan se selvääkin selvemmin, ettei mies tajunnut vaimonsa sydämen tuskaa. Ei olisi ollut mikään ihme, vaikka Saara olisi tullut katkeraksi koko loppuiäkseen.

Pettymys rakastettuun tulee eteen joka ainoassa parisuhteessa. Jokaisessa ihmisessä - jopa uskon isässäkin - on vähintään yksi sietämätön luonteenpiirre. Monessa tapauksessa aviopuoliso koettaa korjata tuota vikaa vuodesta toiseen, arvostelee, kritisoi, valittaa: "Jos hän vain olisi toisenlainen tässä suhteessa, niin jaksaisin kyllä häntä rakastaa." Moni purkaa liittonsa, kun ei pääse asian yli - huomatakseen vasta eksänsä hautajaisissa, että tämä olisi pitänyt hyväksyä sellaisena kuin hän oli. Se olisi ollut oikeaa rakkautta häntä kohtaan.

Pettymyksestä ja katkeruudesta ei ole mitään muuta poispääsyä kuin anteeksianto. Se taas käy sitä helpommaksi, mitä enemmän ihminen huomaa vikaa itsessäänkin. Abrahamista voimme sanoa, ettei hän oppinut mistään niin paljon kuin lankeemuksistaan. Pelkuruus opetti hänelle uskonvanhurskautta: että ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen kautta. Ja saman asian oppi hänen rinnallaan myös Saara.

Saara joutui pitkän elämänsä aikana pettymään kaikkeen ja kaikkiin: mieheensä, itseensä, omaan uskoonsa, lupauksen maahan. Oli kuitenkin eräs, joka ei koskaan pettänyt eikä jättänyt häntä. Luottaessaan Herraan ja hänen lupauksiinsa ei Saara koskaan joutunut uskossaan häpeään (Hepr. 11:11*).

Ystäväni, turvaudu sinäkin kaikkien elämäsi pettymysten keskellä Herraan. Hän tahtoo sinua auttaa eikä sinua koskaan petä eikä jätä.

(Sarja patriarkkojen perhe-elämästä on ilmestynyt aikaisemmin kristillisessä perhelehdessä. Lisää tästä aiheesta löydät Mailis Janatuisen kirjasta Nainen ja hänen miehensä, jonka 3. painos ilmestyy syksyllä 2015.)

Edelliset