Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.


Vapauttaminen — mitä se on? (6.7.2015)

Tämän jutun kirjoitin nuorena opiskelijasihteerinä vuonna 1976 joko Perustaan tai Ylioppilaslähetyksen Pro Fide -lehteen. Täytyy sanoa, ettei minun ole tarvinnut muuttaa teologiaani missään urani vaiheessa: olen yhä samaa mieltä kuin 39 vuotta sitten.

Jokin aika sitten suuren yleisön tietoisuuteen iskostettiin uusi muotisana "eksorkismi", joka merkitsee riivaajien ulosajamista ihmisestä. Tänään puhutaan monissa kristillisissä piireissä vapauttamisesta, joka on sikäli uusi asia, että se sulkee sisäänsä myös uskovien "vapauttamisen" heissä asuvista pahoista hengistä. Useimmat lienevät oppineet tämän uuden termin amerikkalaisen papin Don Bashamin kirjasta Päästä meidät pahasta (Päivä 1974).

Vapauttamistoiminta kulkee ns. karismaattisen herätyksen liepeillä. Basham myöntääkin olevansa tämän liikkeen lämmin kannattaja. Kirjasta kuultaa selvästi läpi karismaatikoille ominainen voittoisan kristillisyyden ihanne. "Periaatteessa kristityille pitäisi olla yhtä mahdotonta sairastua tai vahingoittua kuin olla demonien vaivaama. Kuinka samassa ruumiissa voi olla sairautta samalla kertaa kuin siinä on Täydellinen Terveys?" (s. 134).

Basham siis opettaa, että sairaudet, kärsimykset, oma liha ja Saatana ovat periaatteessa voitettu kanta todellisen kristityn elämänkokemuksessa. Käytännössä kyseinen oppi ei kuitenkaan aina pelaa, tämän Basham myöntää, mutta joutuu samalla ojasta allikkoon rinnastamalla sairauden demoneihin: "Kun flunssavirus iskee ruumiiseen, en tunne sen vuoksi olevani 'vähemmän kristitty'. Miksi olisi toisin, jos demoni tunkeutuu sisääni?" (s. 134). Synnin, sairauden ja demonien välillä ei tehdä mitään eroa. Kaikki se on voittoisan kristillisyyden tiellä, siispä siitä on päästävä vapaaksi.

Bashamin &mdash kuten monien muidenkin karismaatikkojen &mdash perusheikkous on pinnallinen syntikäsitys. Ihminen ei ole perin juurin turmeltunut, ei ainakaan kristitty ihminen. Synti voidaan voittaa: kristitty voi lakata tekemästä tiettyjä syntejä, ja niin täytyykin tapahtua. Jos joku ei pääse irti synneistään, se ei ole osoitus hänen pohjattomasta syntisyydestään, vaan ulkopuolisesta Pahasta.

Uskova ei ole luonnostaan kevytmielinen, pelokas, ylensyövä, himokas, laiska, hermostunut, sydänkohtausta pelkäävä (!), jne., vaan hänessä on kevytmielisyyden, pelon, ahmimisen yms. demoni, joka hänestä on karkotettava. Herää kysymys, millainen ihmeolio onkaan kristitty, kun kaikki vaikeat luonteenpiirteet ovat hänestä demonien myötä poistuneet. Mihin hän enää syntisten Vapahtajaa tarvitsee?

Basham ei perustele "vapauttamistoimintaa" ensisijaisesti Raamatun kokonaisopetuksella (vaikka kirja viliseekin yksittäisiä esimerkkejä UT:sta), vaan käytännöllä. "Toimiiko se? Kokeita, havaintoja. Koeta ja katso. Nämä ovat minun aikani ja paikkani metodeja" (s. 67). Niinpä sitten kokemuksen perusteella tekaistaan oppi riivaajien vallassa olevista uskovista. Basham jopa väittää, että yhdessä Jeesukseen uskovassa ihmisessä voi asua useita kymmeniä demoneja. Tähän ei UT nähdäkseni anna vähintäkään perustetta.

Tietenkin riivattuja ihmisiä on, mutta he eivät ole uskovia. Uskova ihminen on Pyhän Hengen temppeli. Suostuisiko Pyhä Henki asumaan samassa "huoneessa" neljänkymmenen &mdash tai edes yhden &mdash pahan hengen kanssa? Eikö väkevämpi sidokaan heikompaa? "Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: 'Abba, Isä!'"(Room. 8:14-15). En väitä, etteivätkö jotkut Päästä meidät pahasta -kirjan esimerkkihenkilöt olisi olleet riivattuja, mutta väitän, että ne jotka olivat, eivät olleet uskovia. Saatana kyllä toimii uskovissakin heidän vanhan ihmisensä kautta, mutta demonien vallassa oleva ihminen on kuitenkin vielä aivan eri asia.

Joka omaksuu Bashamin opetuksen demoneista, sille ei Jumalan lapsen vapaudesta jää paljoa jäljelle. Evankeliumin ja lain erottamisesta ei Basham ymmärrä mitään, ja niinpä uskon tie muuttuukin tekojen tieksi. On täytettävä ehtoja, että pelastuisi, on täytettävä ehtoja, etteivät riivaajat pääsisi sisälle, on täytettävä ehtoja, että ne saataisiin ajetuksi ulos ja estetyksi tulemasta takaisin.

"Perusvastaus sen säilyttämiseen, mitä Jumala on antanut meille, olkoonpa kyseessä pelastus, ruumiillinen parantuminen tai vapauttaminen, on elämänsä kokonainen luovuttaminen Jeesukselle Kristukselle" (s. 213). Ja näin se tapahtuu: "1. Elä kirjoitusten mukaan. 2. Opi kiittämään Jumalaa jatkuvasti. 3. Varjele ja suojele ajatusmaailmaasi. 4. Vaali oikeita ihmissuhteita. 5. Alistu kuriin" (s. 213). Jos näin on, kuka silloin pelastuu?

Vapauttamisopin suuri vaara piilee siinä, että pahuuteensa ja sairauksiinsa kyllästyneet uskovat neuvotaan Vapauttajan (termi Bashamin), ei Vapahtajan luo. Kirjaa lukiessaan löytää jokainen sieltä itsensä ja helmasyntinsä. Mieleen nousee etsimättä toivo, että itsellekin kävisi yhtä hyvin kuin kirjan erimerkkihenkilöille: pieni operaatio vain, ja katso &mdash elämää raastanut ristiriita on poissa! Ilmeisesti henkikasteoppi on kulutettu loppuun (sillähän piti olla sama vapauttava vaikutus!), ja nyt koetetaan etsiä jotain muuta selitystä ihmisen perimmäiseen pahuuteen ja hätään.

Mitä tuntevat ne ihmiset, joihin koetellaan tekniikkaa toisensa perään &mdash tuloksetta? Kun pantteri ei voi muuttaa pilkkujaan, ei jää muuta mahdollisuutta kuin Jeesus Kristus, Vapahtaja, joka yksin on synnin, kuoleman ja Saatanan voittanut. Kun häneen uskomme, lukee Jumala hänen voittonsa meidän hyväksemme. Siinä, ja vain siinä, on todellinen ja kestävä vapauttaminen Pahan vallasta.


Edelliset