Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.

"Ehkä minun on valittava Jeesuksen ja kuoleman väliltä..." (24.2.2015)

Olin pitämässä raamattupiirikoulutusta eräässä muslimimaassa. Se oli ensimmäinen kohtaamiseni islaminuskosta kääntyneiden ihmisten kanssa. Vasta sillä matkalla ymmärsin, miten vaikea muslimitaustalta kääntyneen on käyttää itsestään kristityn nimeä, vaikka hän uskoisikin Jeesukseen. Sana "kristitty" kalskahtaa hänen korvissaan vähän samalta kuin "ristiretkien kannattaja". Näin kertoi minulle muuan opiskelijapoika (jota kutsun tässä Aliksi) siitä, miten hän kohtasi Raamatun Jeesuksen:

"Perheessäni on äiti ja viisi lasta, joista minä olen toiseksi nuorin. Vanhin veljeni tutustui kristinuskoon lähtiessään kylästämme opiskelemaan. Hän kertoi kotona löydöstään, ja niin äitikin tuli uskoon. Äiti sai muuten houkutelluksi isältäkin uskontunnustuksen juuri ennen tämän kuolemaa, tyyliin: 'Sano perässä, että Jeesus on Jumala.' Ja isä sanoi. Nykyään uskomme Jeesukseen koko perhe.

Meidän oli myytävä maamme tullaksemme toimeen. Isoveli joutui keskeyttämään opintonsa ja palaamaan kylään, mutta minä pääsin hänen ansiostaan opin tielle. Nyt opiskelen itse ja maksan samalla pikkuveljeni koulutusta.

Äitini on harras uskovainen, joka lukee kaikki käsiinsä saamat kristilliset kirjat. Aina hänellä kuitenkin näyttää olevan lukemisen puute, sillä meidän kielellämme ei kristillistä kirjallisuutta ole kovin paljon saatavilla. Kokouksiin äiti pääsee perin harvoin. Suurin osa meistä entisistä muslimeistä ei kuulu mihinkään traditionaaliseen kirkkokuntaan. Kutsumme Raamatun Jumalaa Allahiksi. Kokoonnumme pienissä ryhmissä eri puolilla maata, ettemme herättäisi huomiota.

On monia asioita, jotka meidän pitäisi selvittää mitä pikemmin, esimerkiksi se ongelma, miten naisia voitaisiin opettaa. Meidän kulttuurissamme kun naiset eivät voi jutella miesten kanssa. Yhteisten kokousten pitäminen miesten ja naisten kesken herättäsi heti huomiota maaseudulla. Suuri ongelma on myös suhteemme islamiin: voiko Jeesukseen uskova osallistua muslimien juhliin, käydä moskeijassa jne.

Raamattupiiri voisi olla vastaus moneen ongelmaamme. Sen avulla voimme opiskella Raamattua, vaikkei meillä olekaan opettajia. Pari kolme naistakin pystyy ehkä kokoontumaan huomiota herättämättä. Kun tutustuin Ilosanomapiiri-kysymyksiin, ajattelin ensin, että tämä on liian vapaamielinen tapa tutkia Pyhää Kirjaa. Minulla oli samanlainen asenne Raamattuun kuin muslimeilla Koraaniin: kirjaa kunnioitetaan, suudellaan, pidetään kunniapaikalla talossa, mutta siitä ei keskustella, eipä sitä juuri luetakaan.

Sitten näin, miten Raamatun tekstit alkoivat elää raamattupiirissä. Ne puhuivat juuri minulle. Olen saanut uskomattoman paljon siunausta elämääni ilosanomapiirin kautta. Olen myös jakanut löytöni muiden kanssa, ja hekin ovat tulleet siunatuiksi. Monissa uskovien kokoontumissa ympäri maata käytetäänkin jo ilosanomapiiri-kysymyksiä."

Maassamme on nyt rauhatonta. Monesti olen miettinyt tätä Jeesuksen sanaa: JOKA TAHTOO MINUN PERÄSSÄNI KULKEA, SE KIELTÄKÖÖN ITSENSÄ, OTTAKOON RISTINSÄ JA SEURATKOON MINUA. Ehkä tulee vielä joskus sekin päivä, jolloin minun on valittava Jeesuksen ja marttyyrikuoleman väliltä."

Katselin nuoren miehen avoimia kasvoja ja kysyin hiljaa: "Arveletko voivasi tehdä oikean valinnan sellaisessa tilanteessa?" "Toivon niin", vastasi Ali vakavasti ja jatkoi: "Ei ole ihan pieni tehtävä todistaa Jeesuksesta verellään. Itse asiassa se on suuri kunnia!" Lause jäi soimaan mieleeni, sillä kaikkina opiskelijatyöntekijän vuosinani en ole kuullut vastaavaa tunnustusta yhdenkään opiskelijan suusta.

(Juttu on ilmestynyt Eväspaperissa 2000-luvun alussa.)

Edelliset