Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.

Jaappanin lähetystä on kannatettava!

"Mikä kumma voi olla syynä kuhmolaisten rakkauteen Japanin lähetystä kohtaan?" ihmettelin eräässä Kuhmon seurakunnan tilaisuudessa muutama vuosi sitten kamarimusiikkipäivien aikaan. Kuhmosta on nimittäin lähtenyt vuosien varrella enemmän lähettejä Japaniin kuin miltään muulta Suomen paikkakunnalta. "Saara Malinen", vastasivat ystävät kuorossa, yhtään epäröimättä.

Saara Malinen - kuka hän oli? Vähitellen selvisi, että sen niminen nainen vaikutti sata vuotta sitten Kuhmossa naisprofeettana, horrossaarnaajana ja parantajana. Minua rupesi asia sen verran kiinnostamaan, että tahdoin nähdä paikan, missä tämä Japanin lähetyksen ystävä oli elänyt ja vaikuttanut. Ajoimme ystäväpariskunnan kanssa eräälle Kuhmon tukkitielle ja löysimme kuin löysimmekin sen päästä synkeästä korvesta pari harmaata mökkiä. Kirkolle on tuosta paikasta matkaa parikymmentä kilometriä. Ennen vanhaan tie tarkoitti kinttupolkuja ja pitkospuita.

Kurkistelimme ikkunoista sisälle. Pienemmän - sen alkuperäisen - pirtin ikkunasta näkyi kalustettu huone, jossa Saara oli muinoin ottanut sairaita vastaan ja hoitanut heitä. Kyynelet nousivat silmiini ajatellessani niitä rukouksia, joka tuosta pienestä metsämökistä ovat kohonneet Jumalan valtaistuimen eteen Japanin puolesta. Kylläpä japanilaisille kristityillekin tekisi hyvää nähdä tuo mökki - että tällaisista oloista sitä Japanin lähetystä on alun perin kannatettu!

Saara Malinen eli 1861-1923. Hän syntyi juuri ennen suuria nälkävuosia, joiden aikana kolmasosa Kuhmon väestöstä kuoli nälkään. Perheen muut viisi lasta kuolivat kaikki pienenä, ja lopulta menehtyi isäkin. Saaran ja äidin ei auttanut muu kuin lähteä kerjuulle. Piiaksi Saara joutui 13-vuotiaana. Viipurissa ollessaan hän kuuli ensimmäistä kertaa Japanin lähetyksestä eikä voinut sitä koskaan unohtaa.

Köyhänä Saara eli elämänsä. Kuhmolaisen metsämökin peltotilkkua hän viljeli yhdessä Elli-ystävänsä kanssa. Pyydykset laskettiin läheiseen järveen ja rukoiltiin, että taivaallinen Isä ne täyttäisi. Kerran lensi metsälintu rikkinäisestä ikkunasta sisään, kun Saara oli juuri pistänyt kattilan tulelle ja odotti, että millähän eväällä Jumala sen sillä kertaa täyttäsi.

Jo nuorena tyttösenä Saara alkoi pitää puheita horrostilassa. Kymmenet ja lopulta sadat ihmiset tulivat kuuntelemaan hänen "horrossaarnojaan". Jotkut pistelivät tyttöparkaa nauloilla jalkapohjiin testatakseen, teeskentelikö hän. Horrospuhe saattoi kestää neljäkin tuntia. Pääsisältö oli aina Jumalan suuri rakkaus, joka on tullut ilmi Golgatan tapahtumassa. Lisäksi noissa kokouksissa luettiin Huonepostillasta Lutherin saarna.

Kuhmon kirkkoherra ei ollut oikein innostunut Saaran toiminnasta. Kun Kuopion piispa Gustav Johansson kävi 1880-luvulla Kuhmossa piispantarkastuksella, niin vihamiehet syyttivät Saaraa harhaoppiseksi. Johansson haastatteli nuorta naista ja päätteli, ettei tämän opissa ollut mitään vikaa. Piispa kuitenkin neuvoi Saaraa rukoilemaan, että horroksissa saarnaaminen loppuisi, ja niin sitten tapahtuikin.

Mutta Johansson myös antoi kirkkoherralle viisaan neuvon: Saarasta pitää tehdä pyhäkoulunopettaja. Siinä tehtävässään tämä olikin uskollinen koko loppuikänsä ja taivalsi pitkospuita pitkin ympäri suurta pitäjää pyhäkouluja pitämässä. Samalla levisi rakkaus "Jaappanin" lähetykseen kuhmolaisten lasten sydämeen.

Saara oli parantaja, joka hoiti sairaita sekä rukouksella että kääreillä. Eräskin naapuri paloi kauheille palohaavoille tartuttuaan kiinni tulessa roihuavan tupansa ikkunaan. Nainen vietiin metsämökkiin, jossa Saara selvitteli hänet pihkan ja rukouksen voimalla terveeksi seitsemässä viikossa.

60-vuotiaana Saarna sairastui syöpään. Muuan Polvelan isäntä kertoo Saaran elämänkerrassa: "Olin käymässä rakkaan Saara-äidin luona, kun hän jo houri. Istuin hänen vuoteensa vieressä, mutta hän oli siitä tietämätön. Puheltuaan yhtä ja toista Raamatusta huusi hän heikolla äänellä: 'Elli hoi! Sanothan Polvelan isännälle, kun näet hänet, että Jaappanin lähetystä on kannatettava!' Olin itse hänen luonansa siinä, mutta olin niin liikutettu, etten voinut vastata."

Saapui sitten hautajaispäivä. Saara oli pyytänyt, että hänen muistojuhlissaan koottaisiin kolehti Jaappanin lähetykselle. Saattojoukko paisui tuhansiin hautajaisvieraisiin, ja niinpä kolehtikin tuotti huomattavan summan rahaa. Mutta Saaran vaikutus ei loppunut hänen kuolemaansa: kaksipäiväisiä muistoseuroja pidettiin tuossa metsämökissä joka vuosi 50-luvulle asti. Sen jälkeen niitä on jatkettu lyhemmällä kaavalla. Metsämökistä taivaaseen kohonneet rukoukset eivät totisesti ole menneet hukkaan. Kuhmon kristikansalle Japani on ollut ihan erityisen rakas lähetyskohde.

Japani tarvitsee yhä evankeliumia. Koskaan siellä ei ole suuria herätyksiä koettu, ja vain vajaa prosentti japanilaisista on kristittyjä. Millainen pitäisi lähetysjärjestöjen lähetysstrategian tällä vuosituhannella olla, se on taas kokonaan toinen juttu.

Saara Maliselle japanilaisten pelastuminen oli niin tärkeä asia, että hän puhui siitä vielä kuolemantaudissa houraillessaankin. Toivon, että se on sitä minullekin. Jospa minäkin muistaisin sanoa kuolinvuoteellani, että "Jaappanin lähetystä on kannatettava". Niin, ja toivottavasti minunkin hautajaisissani kerätään kolehti Japanin työlle.

(Lainaukset Kaarlo Mikkosen kirjasta Ihmeellinen Herran profeetta. Saara Malisen siunattu elämäntyö. Japanin lähetyksestä lisää Kylväjän, Kansanlähetyksen ja Evankeliumiyhdistyksen nettisivuilla.)