Mailis Janatuinen
Puhe Radio Deissä 16.1.2005
IKIGAMI
Tämä tapahtui 26 vuotta sitten, kun opiskelin kielikoulussa Kobessa japanin kieltä. Opin uuden sanan: tsunami. Tsu tarkoittaa rantaa ja nami aaltoa. Kielikoulun oppikirjassa oli tosikertomus, joka tapahtui ehkä 100 vuotta sitten. Eräs japanilainen pikkukylä Tyynen valtameren rannalla eli tavallista syyspäivää. Muut toimittivat askareitaan kylässä, mutta muuan vanha isoisä sattui olemaan pengerretyllä pellolla vuoren rinteellä, missä hän kokoili riisilyhteitä aumoihin.
Yhtäkkiä tapahtui jotain merkillistä, jota kukaan kyläläisistä ei ollut koskaan nähnyt. Vaikka ei ollut vuoroveden aika, vesi pakeni rannalta, ja meren pohja paljastui pitkien matkojen päähän. Kylän väki jätti työnsä ja leikkinsä sikseen ja juoksi katsomaan moista ihmettä.
Mutta isoisä ylhäällä vuorenrinteellä muisti, mitä hänen oma isoisänsä oli hänelle kertonut kauan, kauan sitten. Hän tajusi, että väki on saatava pois alavalta maalta millä hinnalla hyvänsä, eikä aikaa ole paljon. Mitä hän tekisi, mitä hän tekisi - ääni ei kuuluisi kylään asti, eikä vanhoilla jaloilla pääsisi sinne kyllin nopeasti? Silloin isoisä sai idean: hän tuikkasi kuivamassa olevat riisiaumat tuleen yhden toisensa perästä. Menköön talven ruoka – hätä ei lue lakia.
”Tulipalo! Riisilyhteet palavat!” kuului alhaalta rannalta hätääntynyt huuto monesta suusta samalla kertaa. Ihmiset unohtivat paljastuneen merenpohjan ja ryntäsivät kohti vuorenrinteen pengerrettyä peltoa tulipaloa sammuttamaan, kenellä minkäkinlainen vesiastia kädessään. Juuri kun viimeinenkin kyläläinen oli päässyt pois alavalta maalta, vyöryi tsunami rantaan. Se iskeytyi hirvittävällä voimalla maan päälle ja hajotti kylän pieneksi silpuksi. Mitään ei jäänyt jäljelle – paitsi kyläläisten henki. Tarina päättyy siihen, että rantakylän asukkaat nimittivät vanhan vaarinsa ikigamiksi, elossa olevaksi jumalaksi.
Thaimaan johtava meteorologi sain potkut 90-luvun lopussa ennustaessaan tsunamin tuloa. Turisteja ei saa säikytellä, sanottiin silloin. Toinen meteorologi sai potkut pari viikkoa sitten, koska ei ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin kuullessaan amerikkalaisilta tsunamin olevan tulossa. Hänkään ei tahtonut säikytellä turisteja. Moniko ihmishenki olisi pelastanut, jos kaikille turisteille olisi sanottu se sama asia kuin minkä tuo vanha japanilainen papparainen oli kuullut vaariltaan: pois meren rannasta silloin, kun vesi sieltä pakenee? Nyt me ymmärrämme, kumpi noista meteorologeista oli tyhmä ja kumpi viisas. Viisas on se, joka uskaltaa katsoa totuutta silmiin ja varautua tulevan katastrofin varalle.
Viime viikolla televisiossa näytettiin kaksikin dokumenttia tsunamin synnystä ja mekanismeista. Eräs hawaijilainen asiantuntija sanoi: ”Ei ole kysymys siitä, iskeekö jokin tsunami joskus Hawaijin rannikolle, vaan siitä, milloin se iskee. Meidän on varauduttava sen tuloon, sillä aivan varmasti se taas tulee, kuten on tullut monta kertaa ennenkin.” Me suomalaisetkin olemme viime päivinä nähneet, miten pelottava elementti vesi voi olla silloin, kun se ei pysy aloillaan. Merenrannat jäivät viikko sitten tulvan alle ja aiheuttivat miljoonien vahingot. Joku kysyi päivälehden yleisönosastossa, kestääkö Suomen lahden rannalla sijaitseva venäläinen ydinvoimala veden nousun? Niin, emme me suomalaisetkaan ole veden tuhoilta turvassa. Ydinvoimala voi hajota, öljyalus voi ajaa karille lähellä aluevesiämme. Mitä tahansa voi tapahtua. Olemmeko varautuneet katastrofien varalle?
JEESUKSEN VERTAUS TSUNAMISTA
Jeesus kertoo pienen vertauksen, jossa hän vertaa ihmiselämää rannalla seisovaan taloon. Viisas on se, joka varautuu myrskyyn ja tulvaan, tyhmä on se, joka ei sitä tee.
Minä kerron teille, millainen on se, joka tulee minun luokseni, kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan. Hän on kuin mies, joka taloa rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle. Kun sitten vedet tulvivat ja syöksyivät taloa vasten, ne eivät saaneet sitä horjumaan, koska se oli hyvin rakennettu. Se taas, joka kuulee mutta ei tee, on kuin mies, joka rakensi talon maan pinnalle, ilman perustusta. Kun tulvavedet syöksyivät taloa vasten, se sortui heti maan tasalle (Lk.6:46-49).
Jeesuksen aikaan talot olivat pieniä ja huonoja nykyisiin taloihin verrattuna. Kaivinkoneita ei ollut. Perustan kaivaminen oli rankkaa hommaa, etenkin jos kallio oli syvällä. Talon voi rakentaa paljon nopeammin, helpommin, ja halvemmalla, jos fuskasi perustuksen laskemisessa. Silloin rahaa jäi maanpäällisen osan komistamiseen. Talo saattoi näyttää ihmisten silmissä huippuhienolta – ja kuitenkin seisoa savijaloilla. Aurinkoisena päivänä se pysyi pystyssä, mutta myrskyssä läksi uimaan.
Banda Acehin kuvista voimme nähdä, miten muutama moskeija pysyi sielläkin pystyssä hävityksen kauhistuksen keskellä. Niiden perusta oli kunnolla rakennettu, siksi ne pystyivät vastustamaan tsunamin hirveää voimaa.
Jeesus ei sano: ”Jos myrsky sattuisi tulemaan…”, vaan ”Kun sitten vedet tulvivat…” Ihmiselämä on kuin talo. Vesimassat tulevat syöksymään jokaisen ihmisen taloa vastaan. Myrskyt voivat olla yksityisiä tragedioita tai maailman yleisiä katastrofeja – tai sitten kuolema, joka loppujen lopuksi tulee kaikkien meidän osaksemme.
Jokaisen ihmisen elämään tulee päivä, jolloin hän kokee menettäneensä kaiken tai vaihtoehtoisesti tietää kohta menettävänsä kaiken. Joillekuille se päivä tulee läheisen kärsiessä tai kuollessa. Toisille rakkaan ihmisen hylätessä. Kolmansille silloin, kun oma terveys pettää ja kuolema uhkaa. Kuulijani, mikä on se elämän myrsky, jonka sinä tunnet omasta kokemuksestasi? Mihin sinä tartuit sinä päivänä, kun kaikki ympäriltäsi sortui? Onko elämäsi nyt sellaisella perustalla, että se kestää vaikka 9 Richterin asteen maanjäristyksen ja sen nostattaman tsunamin?
Jeesus lupaa kestävän perustan sille, joka tulee hänen luokseen. Hänen sanansa on kallio, joka kestää millaisessa myrskyssä hyvänsä. Miten on sinun laitasi? Tunnetko sinä Raamatun sanaa? Luetko sitä? Otatko sen vakavasti? Käytkö uskovien yhteydessä, raamattupiirissä, raamattuluennoilla? Eikä sekään riitä, että Jumalan sana on teoriassa sinulle tärkeää. Sinun on myös tehtävä elämäsi ratkaisut sen sanan pohjalta.
MYRSKY JA TSUNAMIKIN TOTTELEVAT JEESUKSEN SANAA
Jeesus astui veneeseen, ja opetuslapset seurasivat häntä. Järvellä nousi äkkiä ankara myrsky. Aallot löivät yli veneen, mutta Jeesus nukkui. Silloin opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: "Herra, pelasta meidät! Me hukumme." "Miksi te noin pelkäätte, vähäuskoiset?" Jeesus sanoi. Sitten hän nousi ja nuhteli tuulta ja aaltoja, ja tuli aivan tyven. Ihmiset hämmästyivät ja sanoivat: "Mikä tämä mies on? Häntähän tottelevat tuulet ja aallotkin" (Matt.8: 23-27)..
Me kristityt uskomme aivan vakavissamme, että Jeesuksella on hallussaan sana, jota tuulen, myrskyn, tsunamin ja maanjäristyksen on pakko totella. Me uskomme, että maailma luotiin tyhjästä sen sanan kautta, ja se myös pysyy pystyssä sen sanan voimasta. Siksi Jeesusken sana on sellainen kalliopohja, ettei ihmiselämä kaadu, jos seisoo sen varassa.
Jeesusta totteli myös se myrsky, joka iski Bengalin lahden rantavaltioihin tapaninpäivän aamuna. Hänen alkuperäinen suunnitelmansa oli ollut se, että ihmiset olisivat saaneet elää paratiisissa, jossa luonto ei tehnyt mitään tuhotöitä. Ei ole hänen syytään, ettei tuo ykkössuunnitelma voinut toteutua, se on ihmisten omaa syytä. Kun Aatami ja Eeva nousivat kapinaan Jumalaa vastaan, niin samalla luontokin turmeltui, ja siitä tuli osittan ihmiskunnan vihollinen.
Mutta luonto ei ole syntiinlankeemuksen jälkeenkään mikään autonominen systeemi, joka toimii miten itse tahtoo. Jeesus ei herännyt tapaninpäivän aamuna ja kuullut hämmästysksekseen, että – hups - mitäs siellä Kaakkois-Aasiassa onkaan päässyt tapahtumaan hänen nukkuessaan. Eihän hän voisi olla kaikkivaltias Jumala, jos sattuma, luonnon oikut ja Saatana pääsisivät tekemään tuollaisia tuhotöitä hänen tietämättään. Ei, maailmaa ei hallitse sattuma eivätkä luonnon oikut, vaan Jumalan sana ja hänen suunnitelmansa. Tapaninpäivän maanjäristys ja tsunami kuuluivat jollain salatulla tavalla Jumalan suunnitelmaan ihmiskuntaa varten. Siinä suunnitelmassa on kaksi osaa: tuomio ja armo.
Jeesus ennusti, että ennen maailman loppua tulevat luonnonkatastrofit lisääntymään. Ja kuinka ollakaan, juuri menneen viikon päivälehdestä saimme lukea tilaston, miten jyrkästi tuo käyrä on noussut viimeisten vuosikymmenien kuluessa.
Jobin kirjassa kerrotaan miehestä, jonka elämään iski suurimman luokan katastrofi. Hän menetti omaisuutensa, kaikki lapsensa ja terveytensä lyhyen ajan sisällä. Kenen syyksi Raamattu nuo katastrofit tekee? Jumala antoi kyllä Saatanalle luvan koetella Jobia viemällä häneltä kaiken, mutta hän myös kantoi koko vastuun tästä ratkaisusta. Herra on firman pomo, jonka edessä Saatanan piti hattu kädessä kysyä, mitä hän saisi Jobille tehdä ja mitä hänen olisi jätettävä tekemättä. Jobin kirjan viimeisessä luvussa todetaan sitten selvästi, että Jobin onnettomuudet olivat Herran antamia. (Olen kirjoittanut tästä aiheesta kirjan Ja Herra otti, Perussanoma 1998. Puh. 09-51239121. Luennot Jobin kirjaan löytyvät näiltä samoilta nettisivuilta.)
Jeesuksen sanaa tottelee siis myös se myrsky, joka on sinun elämääsi iskenyt. Se tuli hänen lähettämänään, ja sillä on tärkeä sanoma sinulle kerrottavana.
JEESUS KOMMENTOI KATASTROFIA
Jerusalemissa tapahtui kerran kaksi katastrofia melkein peräkkäin. Ryhmä ihmisiä tapettiin, kun he olivat uhraamassa, ja 18 henkeä jäi kaatuvan rakennuksen alle. Jeesukselta kysyttiin kommenttia, kuten piispoiltamme nykyisin. Jeesus ei vastannut, että hänen uskonsa Jumalan hyvyyteen horjuu. Hän sanoi näin:
"Luuletteko, että nämä (ihmiset) olivat syntisemmät kuin kaikki muut (ihmiset), koska he saivat kärsiä tämän? Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte" (Luuk.13:2-3. RK1938).
Onnettomuuden kohdatessa Jeesus ei ryhtynyt etsimään syyllistä. Hän ei syyllistänyt uhreja sanomalla, etteivät he olleet oikeita uskovaisia (sillä noiden kuolleiden joukossa oli todennäköisesti myös oikeita uskovaisia). Ne jotka kuolivat, eivät olleet sen syyllisempiä kuin nekään, jotka jäivät henkiin. Jeesus ei sanonut, että Pilatus, Herodes ja suuri neuvosto toimivat aivan liian hitaasti. Sen sijaan hän käänsikin valokeilan niihin, jotka kysymyksen olivat esittäneet. Hekin hukkuisivat, jolleivät tekisi parannusta. Jeesuksen mielestä varsinainen onnettomuus ei ollutkaan se, millä tavalla ja minkä ikäisenä ihmiset kuolevat. Se on onnettomuus, mitä heille voi tapahtua kuoleman jälkeen.
Mutta mitä ihmettä Jeesus tarkoitti käyttäessään sortuvan rakennuksen alle jääneiden ihmisten kuolintavasta verbiä: ”hukkua”?
Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen. (Ilm.20:14-15).
Mutta pelkurit, luopiot ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema (Ilm. 21:8).
On vain yksi hukkuminen, jota meidän pitää pelätä – tulinen järvi, jota myös kadotukseksi ja helvetiksi kutsutaan. Se, joudummeko me tuohon kauheaan paikkaan vai pääsemmekö taivaaseen, ratkeaa tämän elämän aikana. Siksi Jeesus vastaa aikansa ”lehtimiesten” kysymykseen kehottamalla heitä parannukseen. Oletko sinä valmis, jos sinun kuolemasi hetki tulee tänään?
JEESUS TARTTUU HUKKUVAN LAPSENSA KÄTEEN
Mutta evankeliumeista näemme myös sen, miten Jeesus kohtelee myrskyyn joutunutta lastaan, tapahtuipa se sitten Galilean järvellä tai Bengalin lahdella. En puhu seuraavassa kaikista tsunamin uhreista, vaan vain niistä, jotka huusivat häntä avukseen hyökyaallon keskeltä. Mitä Jeesus siis tekee nähdessään omiensa olevan aaltojen ahdistamia?
Ja kohta hän vaati opetuslapsiansa astumaan venheeseen ja kulkemaan edeltä toiselle rannalle, sillä aikaa kuin hän laski kansan luotansa. (…) Mutta venhe oli jo monen vakomitan päässä maasta, aaltojen ahdistamana, sillä tuuli oli vastainen. Ja neljännellä yövartiolla Jeesus tuli heidän tykönsä kävellen järven päällä. Kun opetuslapset näkivät hänen kävelevän järven päällä, pelästyivät he ja sanoivat: "Se on aave", ja huusivat pelosta. Mutta Jeesus puhutteli heitä kohta ja sanoi: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää pelätkö." Pietari vastasi hänelle ja sanoi: "Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten." Hän sanoi: "Tule." Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö. Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän pelästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: "Herra, auta minua." Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: "Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?" Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli. Niin veneessä olijat kumarsivat häntä ja sanoivat: "Totisesti sinä olet Jumalan Poika." (Matt.14:22-33, RK 1938).
Voimme olla varmoja, että Jeesus käveli vettä pitkin jokaisen luo, joka huusi hänen nimeään hyökyaallon keskeltä Bengalin lahdelta. Ihan varmasti Jeesus tarttui siihen käteen, joka aalloista hänen puoleensa ojennettiin. Hän kuuli sen äänen, joka huusi: ”Herra, pelasta minut!” Ja hän otti syliinsä sen lapsen, joka oli hänen nimeensä kastettu.
Jeesus on suunnitellut meidän elämämme ja laskenut elinpäivämme ennen kuin ainoakaan niistä on tullut. Jumalan lapsi ei kuole päivääkään liian aikaisin. Jos hänellä on elämäntehtävä kesken, hän jää henkiin vaikka kaikki luonnon voimat häntä riepottelisivat.
Tsunamin keskellä oli varmasti niitä, jotka huusivat avuksi Jeesuksen nimeä ja kuitenkin kuolivat. Jumala oli silloin suunnitellut tapaninpäivän heidän kuolinpäiväkseen. Tsunamin keskellä kamppaileva Herran opetuslapsi sai kuulla korvissaan sanat: Ole turvallisella mielellä, minä se olen, älä pelkää!
Ystävät, on eri asia olla aaltojen armoilla Jeesuksen nimeä huutaen kuin sitä nimeä tuntematta. On eri asia kuolla Jeesuksen kädestä kiinni pitäen kuin ilman sitä kättä. Joka huutaa avuksi Herran nimeä, sille kuolema on portti elämään. Kaikki ei olekaan lopussa, vaan alussa. Paras on edessä, iankaikkinen onni on edessä.
Ne jotka jäivät tsunamista henkiin, tarvitsevat nyt tietoa siitä, että Jeesus tulee heidänkin luokseen, jos he huutavat häntä avuksi hädässään, surussaan, ikävässään, kapinassaan. Mutta heille on kerrottava, missä Jeesus kohdataan: että siihen tarvitaan kastetta, Raamattua, ja ehtoollispöytää, joiden kautta hän on luvannut olla meidän tavattavissamme.
JEESUSKIN JOUTUI TSUNAMIN RIEPOTELTAVAKSI
Raamatussa on kaksi psalmia, jotka kuvaavat erityisen selvästi Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa (Ps. 22, 69). Toinen niistä alkaa näin:
Pelasta minut, Jumala, sillä vedet käyvät minun sieluuni asti. Minä olen vajonnut syvään, pohjattomaan liejuun, olen joutunut vetten syvyyksiin, ja virta tulvii minun ylitseni. Minä olen väsynyt huutamisesta, minun kurkkuni kuivettuu, minun silmäni ovat rauenneet odottaessani Jumalaani. (…) Älä anna vetten vuon minua upottaa, syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea suutaan minun ylitseni (Psalmi 69: 2-16, RK 1938).
Jeesus tietää, millaista on kamppailla tsunamin syleilyssä, sillä hän on kokenut sen itse omissa nahoissaan. Kuolema ristillä tapahtui nimittäin samalla tavalla kuin kuolema vedessä: tukehtumalla. Meillä kristityillä on sellainen Jumala, joka on itsekin kärsinyt ja kuollut ja voi ymmärtää meitä, jotka joudumme kärsimään ja kuolemaan. Tämä on asia, josta japanilaiset kristityt erityisesti iloitsivat: meidän Jumalamme ymmärtää kärsimystä omasta kokemuksestaan. Muut uskonnot eivät voi antaa tällaista vastausta kärsimyksen ongelmaan.
Itse asiassa Jeesus hukkui tuohon kauheaan tuliseen järveen josta äsken puhuimme. Hänet heitettiin helvettiin, ettei meitä tarvitsisi sinne heittää. Hän kärsi Jumalan rangaistuksen meidän synneistämme, ettei meidän tarvitsisi sitä kadotuksessa kärsiä. Siksi jokainen joka huutaa avuksi Jeesuksen nimeä, pelastuu.
Oletko huomannut, että maailman kuuluisin raamatunlause puhuu myös hukkumisesta ja hukkumiskuolemasta pelastumisesta.
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh.3:16).